perjantai 27. maaliskuuta 2015

Plevna


Plevnan ruokalista uudistui pari viikkoa sitten ja listalla on nyt soijacurryn lisäksi kaksi seitanruokaa; seitanburger (15.5e) ja risottoa seitanilla (13.9e). Risottoannos on merkattu vegaaniseksi mutta sisältää hunajaa. Sanoin tästä tarjoilijalle tänään ja tarjoilija vastasi ensin, että veg-merkintä tarkoittaa vegaanista mutta kun sanoin hunajasta hän sanoi, että niin joo siinä oli joku juttu, että sen niinku saa myös vegaanisena. Annos koostuu risotosta, seitanista ja hunajassa paahdetuista punajuurista ja jos siitä jää punajuuret kokonaan pois, niin annos vaikuttaa aika ykspuoliselta. Toki maku voi olla loistava mutta tänään päädyin tilaamaan seitanburgerin. Burgeria ei löydy sellaisenaan listalta, vaan siellä on lihaburger, johon pystyy vaihtaan seitanpihvin (menussa tästä merkintä). Tuohon burgeriin kuuluis savujuustoa ja stout-BBQ-kastiketta, joka sisältää lihalientä, joten mun burgerissa oli seitania ja tavallista BBQta.

Burger oli maukas ja seitan oli hyvää, joskin kovin miedosti maustettu mutta muiden täytteiden kanssa toimi hyvin. BBQ-kastike ei oo mun lemppari ollut missään ravintolassa mutta tässä se kyllä toimi. Muutenkin oli kivasti täytteitä, paahdettu sipuli toimii aina. Toivottavasti joskus tulis vaihtoehto tuolle BBQ:lle, tälläisenä tää oli ehkä kasi. Annos ei näyttänyt valtavan suurelta mutta oli mukavan täyttävä, tuo mäskisämpylä varmasti toi täyttävyyttä. Tarjoilija sanoi, että risottoannoksessa on tuota samaa seitania ja vähän epäilen, että se annos on tylsänmakuinen, jos seitania ei tosiaan ole maustettu tuon enempää. Tai voihan olla, että risotto on supermaukasta! Aion käydä sen testaamassa lähiviikkoina ja kertokaahan tekin mitä tykkäsitte jos käytte syömässä ja myös tästä annoksesta tietty :)

Itäinenkatu 8
http://www.plevna.fi/

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Helsinki


Terveisiä Helsingistä! Lounaalla käytiin Stockmannin yläkerran Food Marketissa, jonka salad barista kokosin itselleni maukkaan ja täyttävän salaatin. Otin kolmen täytteen salaatin (reilu 12e), johon valitsin tofua, couscousia ja ak-tomaatteja. Ilmaisina lisätäytteinä oli vegaaneille ainakin suolapähkinöitä ja paahdettua sipulia. Annokseen kuuluu myös kaksi ilmaista täytettä, sai valita tomaatista, kurkusta ja rypäleistä. Johonkin kuukauden kanasalaattiin (?) kuului tuota couscousia ja hummusta, hummuksesta myyjä ei ottanut täytteen hintaa, vaan laittoi sitä vähän tuohon sivuun ilmaiseksi, kivaa! Annos oli (kuten kuvasta näkyy) todella suuri ja maut oli hyviä. Melko hintavahan tuo on lounassalaatiksi, ainakin Tampereen mittakaavassa, mutta hyvää ja monipuolista oli kyllä.


Forumin Kippoon oli pakko suunnata päivällä, vaikkei tuon salaatin jälkeen vielä oikein nälkä ollutkaan. Tilasin johnny cashew-leivän, johon kuuluu tofua, cashewjuustoa, avokadoa, kurkkusalaattia, paprikaa ja basilikaa. Myyjä kysyi saako laittaa chiliä ja mä sanoin joo mutta jatkossa kyllä pyydän ilman, chili peitti turhan paljon muita ihania makuja mutta siis, onhan tuo leipä hirmuisen hyvää! Uskallan suositella kyllä kaikille, tarjolla on useampi vegaaninen leipä, joten varmasti löytyy kaikkien makuun. Vähän hankala tuo on syödä kun täytteet pursuilee ympäriinsä :) Hinta tuntui vähän korkealta (7.8e) mutta leivän kanssa sai soijajäädykkeen 1.2e halvemmalla, joten sen jälkeen hintakaan ei tuntunu enää pahalta. Yhteensä leipä ja jäädyke maksoi reilun 10e. Jäädyke oli tosi hyvää edelleen, ei niin makeaa kuin miltä muistan (maitoa sisältävän) pehmiksen maistuvan mutta hyvää :)



Muistelin jostain lukeneeni, että rautatieaseman alapuolelta olevasta k-kaupasta saa vegaanisia soijarouhepiirakoita. Hyvin epäilevänä omiin muistikuviini menin kysymään ja sieltähän niitä sai! Jei! Piirakat maksoi n.2.7e/kpl, ostin kotiin kolme :) Äsken söin iltapalaksi yhden ja oli kyllä hyvää. Mikrotettuna tuli tosi herkullinen, ei ollut liian rasvainen. Soijarouhetta ja riisiä oli mukavan paljon ja vaikkei täyte ollut tajunnanräjäyttävää, niin kovin harmissani olen, että ostin noita kotiin vain kolme! Tampereelta ei taida tällä hetkellä tälläisiä saada mistään?

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Zarillo


Haettiin tänään nopeeta ruokapaikkaa ennen leffaan menoa. Päädyttiin Zarilloon (tiedän, että vieressä olis ollut Soho, jonka uudet falafelruuat pitäis testata mut tänään Zarillo voitti) ja testasin uudistuneen falafelsalaatin (9.3e). Salaatti näytti aika yksinkertaiselta ja pieneltä ja oli todella erilainen kuin edeltäjänsä mutta maku yllätti positiivisesti! Falafelien alla oli vielä reilusti salaattia, salaatinkastiketta, punasipulia ja paahdettuja auringonkukansiemeniä. Falafelit on samoja kuin hampurilaisessa mutta tässä ne ei tuntunut niin kuivilta ja sopivat hyvin salaatin muihin makuihin. Salaatinkastike tossa se juju oli, sitoi kaiken yhteen ja maistui hyvältä. Auringonkukansiemenet oli kiva idea ja toi mukavaa makua. Erityisen täyttävä tuo ei ollut, söin avomiehen annoksesta lisäksi valkosipuliranskalaisia enkä silti tullut hirmutäyteen mutta ei tietenkään nälkäkään jäänyt. Yleensä salaatti kai tilantaankin silloin kun haluaa jotain kevyttä. Oon syönyt monessa paikassa melko mauttomia tofusalaatteja, joten tää oli kivan erilainen. Luultavasti tilaan tän myös seuraavalla Zarillokäynnillä.

Annokseen kuuluisi myös leipää mutta leipä tulee heille paperipusseissa joissa ei ole ainesosia, joten vegaanisuutta ei saatu selvitettyä. Ihan loistavaa palvelua kyllä tarjoilijalta, oli soittanut sinne leipomoon mistä ne tulee ja myös pomolleen, jos se olis sattunut tietämään. Ei selvinnyt tänään mutta lupasivat selvittää pian. Leipä olis kyllä varmasti sopinut tuohon vielä lisäksi.

Otavalankatu 9
http://www.zarillo.fi/

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

New Chinese Food

Sain viikolla blogiini vinkin, että New Chinese Foodin tofuruuat eivät ole (automaattisesti) vegaanisia. Kävin äsken ravintolassa kyselemessä asiasta ja selvisi, että juu eivät ole. Tofuruuat sisältävät lihalientä! Olen melkoisen kiukkuinen nyt. Mulle (ja avomiehelle joka useammin sieltä ruokaa hakee) sanottiin useamman kerran silloin 2013 kun siellä aloin taas käymään, että tofuruuat eivät sisällä lihalientä/osterilientä/kalalientä tai muutakaan eläinperäistä, vaan ovat täysin kasvisruokaa. Tänään kun kysyin, niin myyjä vastasi heti, että kaikki tofuruuat sisältää lihalientä, tai ehkä joskus joku annos ei, kun kokit tekee ruokaa omalla tavallaan. Selvisi, että kun he ovat kyselyihini vastanneet, että on vegaanista, ei sisällä eläinjuttuja, he oikeesti ovat tarkoittaneet, että ok, sulle ei nyt laiteta mutta toki oikeesti näihin kuuluis. Eli ymmärretään kyllä kysymys mutta vastataan aivan väärin. Eli joka kerta pitää osata tilata oikein, vaikkei ensimmäisillä kerroilla saa mitään infoa, että saa ruuan erilaisena kuin se listalta tilattuna on. Miettikääs jos kyseessä olis joku vakava allergia ja kun sulle on sanottu, että annos ei sitä sisällä, niin en mä ainakaan muutaman tilaus kerran jälkeen enää kysyis samasta asiasta.Myyjä sanoi avomiehelleni, että sähän tilaat annoksen aina ilman lihalientä, johon oltiin vähän että häh, Topi oo ikinä tilannut niin kun ei lihaliemen olemassa olosta tiennyt. Myyjä sanoi, että hän muistaa Topin kyselleen aiemmin (siis 2013) onko ruoka vegaanista ja sen takia ovat sitten tehneet hänen tilatessaan vegaanisena.

Tänään myyjä tosiaan vastasi suoraan, että tofuruuat sisältävät lihalientä ja ovat vain pyydettäessä vegaanisia mutta näin asia ei todellakaan ollut 2013, tai sen jälkeenkään kun joskus taas tofua & pähkinöitä annoksesta kysäisin, Aina vaan sanottu, että juu vegaanista on, ei sisällä eläinperäisiä ainesosia. Oon tän blogin takia erityisen tarkka näissä kyselyasioissa, koska en todellakaan halua teille jakaa väärää informaatiota.

Noh, opinpa taas uuden asian mitä pitää tentata kun vegaaniruokaa tilaa. Ei riitä, että kun kysyy sisältääkö ruoka eläinperäisiä juttuja (ja tietysti eritellä kaikki eri eläinperäiset jutut) saa vastauksen ei sisällä, vaan pitää vielä tentata lisää, että niin, mutta sisältääkö ruoka oikeesti, jääkö tästä jotain pois.

Eli kyselkää aina. Kyselkää silloinkin kun haette samasta paikasta ruokaa joka viikko, koska selkeesti mitä vaan voi tapahtua. Ja mä lupaan kysellä aina vaan tarkemmin ja epäillä kaikkea mitä kuulen :) Katotaan sit millaista ruokaa saan, kun tarjoilijalla menee hermot muhun jo tilausta tehdessä.

Ugh, olen puhunut.

Gringos Locos

SULJETTU
Käytiin torstaina perheen kanssa Gringos Locosissa syömässä. Viimeksi olen käynyt Gringosissa viime keväänä ja silloin söin oikein herkullisen Wraps-annoksen, nyt halusin testata jotain muuta. Tofua löytyy useammasta ruuasta, joten valinta oli hankala (vegaanille ihana ongelma), päädyin tilaamaan grill-listalta löytyvän grilled tofu -annoksen (16.8e). Nyyh, oli aika huono valinta. Annos ei ollut pahaa missään nimessä mutta kovin tylsä. Savutofua (ei erityisen hyvin paistettua), kasviksia, hickory-kastiketta ja todella makeaa bataattipyrettä, Tuohon pyreeseen kuuluisi normaalisti kermaa, joten se varmaan vähän poistaisi makeutta, mutta tälleen vegaanisena oli mulle turhan makeaa. Annoksen kaikki maut oli itsekseen ihan hyviä mutta siihen se sitten jäikin, annos ei ollut enempää kuin osiensa summa. Jäin kaipaamaan makujen vaihtelua ja erilaisia suutuntumia, nyt kaikki oli tasaisen pehmeää.

Oho, kuulostaapas nyt negatiiviseltä. Ehkä ei vaan uponnut mulle ja muut tykkää, infotkaahan jos käytte syömässä tän. Tex-mex -listalla on monta annosta, joiden täytteenä käytetään tofua ja myös tofuhampurilainen löytyy, taisin vaan tehdä itselleni väärän valinnan tilatessa.

Kehräsaari
http://www.gringoslocos.fi/